Kierresuklaa-juustokakku (lidhja nuk është e sigurt)

 Tarkoituksenani oli asetella keksitikut kakun reunalle suoraan, mutta huomasin että ne oli helpompi asetella hieman vinoon. Lopputuloksena syntyi "kierteet" kakun reunoille. Ei varmaan olisi yhtä hieno jos olisin pistänyt keksitikut suoraan. Täytteessä maistuu Kinder-suklaa ja tuorejuusto.

Ainesosat:

150 g g digestivekeksejä

50 g voita

2 dl vispikermaa

6 kpl Kinder maxi -suklaapatukoita

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 dl sokuria

2 liivatelehteä

Suklaakeksitikkuja (esim. Bolero)

Mustikoita

Ohje:

Kuumenna vispikerma kattilassa. Lisää suklaapatukat mukaan pieninä paloina. Kun suklaa on sulanut kerman joukkoon, nosta kattila liedeltä. Anna jäähtyä kylmäksi.

Murskaa keksit pakastuspussissa kaulimella hakaten tai tehosekoittimessa. Lisää sula voi. Painele seos tasaisesti ⌀16 cm irtopohjavuoan pohjalle.

Asettele suklaakeksitikut reunalle: Laita ensimmäinen hieman vinoon, tue se toiselta puolelta sormellasi. Asettele ensimmäisen tikun eteen tikkuja kunnes jono kiertää koko vuoan ja voit päästä irti ensimmäisestä tikusta. Tämä saattaa kuulostaa vaikealta, mutta ei  ole. Pistä vuoka jääkaappiin.

Kaada jähtynyt kerma-suklaaseos kulhoon. Vatkaa seos vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sokeri. 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kun liivatelehdet ovat pehmenneet, purista niistä ylimääräinen vesi pois. Kuumenna pienessä kattilassa 2 rkl vettä tai sitruunamehua kiehuvaksi. Lisää liivatelehdet ja anna niiden sulaa joukkoon. Kaada liivateseos täytteeseen ja sekoita. Ota pohja jääkaapista ja kaada täyte keskelle. Pistä kakku jääkappiin jähmettymään.

Ota kakku parin tunnin päästä pois jääkaapista. Koristele mustikoilla.






Kommentit